Juniorikouvot09.05.2011: Kouvot -97 ZSKA voittoisana VierumäelläViime viikonloppuna pelattiin Vierumäellä koripallon C-nuorten SM-lopputurnaus, johon pääsivät mukaan pelikaudella alkulohkon tilastojen kuusi parasta joukkuetta. Lohkon kolme parasta joukkuetta kilpailivat ylemmässä loppusarjassa ja kolme seuraavaksi parasta alemmassa loppusarjassa. Talvikaudella Kouvot ZSKA:n pelit sujuivat hyvin vaihtelevasti, eikä voittoja kertynyt tarpeeksi varmistamaan paikkaa taistelussa kirkkaimmista SM-mitaleista. Kouvot ZSKA koki kuitenkin saamansa paikan alemmassa loppusarjassa tilaisuudeksi näyttää, etteivät joukkueen pelitaidot kauden aikana suinkaan olleet kadonneet, vaikka hetkittäin hukassa olivat olleetkin. Lohkossaan Kouvot ZSKA sai vastaansa Vantaan PussiHukat, Namika Lahden sekä EBT Whiten. Perjantaina Kouvojen pelituntuma oli vielä hieman hakusessaan ottelussa PussiHukkia vastaan. Jännitystä oli liikaa ilmassa eivätkä heitot uponneet toivotulla tavalla. Kouvojen parhaana pistemiehenä ottelussa oli Valtteri Väkevä 11 pisteellään. Peli päättyi Kouvojen tappioksi lukemin 47-75. Yön yli nukuttuaan Kouvot ZSKA oli vihdoin jättänyt turhan jännittämisen ja peliin löytyi gorillamaista asennetta. Löytämisessä auttoi varmasti se, että vastassa oli Namika Lahti, tuttu kilpakumppani vuosien takaa. Kouvot veivät peliä tasaisen tappavasti, eikä Lahti päässyt niskan päälle missään vaiheessa. Varsin tasaisia olivat myös pelin parhaat pistemiehet Aleksi Raita, Toni Kivimaa ja Juha Pölönen, jotka heittivät osumia kukin 16 pisteen verran. Peli päättyi Kouvoille 70-57. Jos edellinenkin peli oli ollut nautinnollista katsottavaa, iltapäivän toisessa ottelussa Kouvojen runsaslukuinen kannattajaporukka näki varsinaista peli-iloittelua. EBT Whitella ei jäänyt kuin sivustakatsojan rooli, kun Kouvot veivasivat kentällä. Joukkueen pitkänhuiskea sentteri Aleksi Raita intoutui nakkelemaan pelissä kolmosia hurjalla teholla. Kymmenestä heitetystä kolmosesta seitsemän upposi sukkana koriin. Kun laituri Toni Kivimaa vielä takoi huikeat 28 pistettä oli pelin voittaja selvillä. Kouvot korjasivat potin lukemin 90-61. Sunnuntaina pelatussa viimeisessä pelissä Kouvot ZSKA sai uudestaan vastustajakseen PussiHukat, jolle oli perjantaina hävinnyt. Oli selkeä revanssin paikka. Säpäkässä iskussa ollut avausviisikko takoi ensimmäisessä erässä huikeat 30 pistettä. Näistä yli puolet ajoi lennokkaassa vauhdissa ollut Juha Pölönen. Yli kymmenen pisteen johtoaseman turvin, oli peliä helppo rakentaa seuraavissa erissä. Alun karkumatka takasi Kouvoille myös otteluvoiton, sillä loppua kohden tiukkaa puolustusta ylläpitänyt tehonelikko Raita, Kivimaa, Pohjoisaho ja Pölönen joutuivat virhevaikeuksiin, ja vantaalaiset saivat kurottua etumatkaa huomattavasti kiinni. Ottelu päättyi kuitenkin Kouvojen voittoon pistein 71-65. Kouvojen joukkueen parhaaksi pelaajaksi SM-lopputurnauksessa valittiin kolmoisheittojen kultakäsi, Aleksi Raita. Kolmen peräkkäisen voittonsa ansiosta Kouvot ZSKA sijoittui C-poikien SM-sarjassa alemman loppusarjan kolmanneksi, ja koko SM- sarjassa yhdeksänneksi. Kevätkaudella pelattujen pelien tuomien alkupisteiden ansiosta yhdeksäs sija oli Kouvoille korkein mahdollinen sijoitus lopputurnauksessa. SM-kulta meni Vierumäen turnauksessa Torpan Pojille. Hopeaa sai Tapiolan Honka.
Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|