Ykköskouvot

22.10.2011: Kotkan kynnet olivat liian terävät

Kotkan kynnet olivat Kouvolan kontiolle, Kouvoille tällä ketaa liian terävät. KTP nousi viimeisellä minuutilla kahden pisteen tappioasemasta kolmen pisteen voittoon 72-75 (40-42).

ottelun alku oli tyypillistä tämän kauden Kouvoja eli vastustaja päästettiin pienelle karkumatkalle. Kotijoukkue kuitenkin heräsi mukaan peliin ja oli jo pisteen johdossa ensimmäisen kympin jälkeen. Sen jälkeen KTP kiskaisi taas loistavasti toimineen joukkuepuolustuksensa ansiosta kahdeksan pisteen kaulan, jonka Kouvot puolestaan kavensi puoliajalle kahteen.

Toinen puoliaika näytti jo hetken siltä, että vieraat menevät menojaan, mutta Kouvot oli aivan toista mieltä: joukkue nykäisi 11-0 runin ja siirtyi kolmen pisteen johtoon (67-64).  Kun ottelua oli jäljellä 45 sekuntia kotijoukkue johti kahdella (72-70) pisteellä ja hyökkäysvuoro oli isännillä. Kotkan puolustus sotki kuitenkin Kouvojen hyökkäyssuunnitelmat sen verran hyvin, että Kouvot joutui ottamaan hyökkäysajan umpeutuessa sentterinsä Brownin (13/8) heittämän kolmosen joka meni ohi. Erinomaisen ottelun pelannut Bojan Sarcevic (19/4/5 syöttöä) lähti seuraavassa tilanteessa ajamaan takamiehen paikalta saumaan koria kohti, jolloin Kouvojen puolustukselle tuli ajatusvirhe - vahvan puolen puolustaja lähti apuihin Juho Lehtoranta (14/2) jäädessä aivan vapaaksi ja hänelle jäi tehtäväksi pistää Sarcevicin syötöstä kolmonen pussiin ja Juhohan teki niin, KTP pisteen johtoon (73-72). Kouvot rakensi vielä viimeisessä hyökkäyksessään erinomaisesti vapaan heittopaikan kulmaan, mutta tällä kertaa kelpo ottelun pelannut Antoine Jordan (15/6/3) veti kolmosensa ohi, jolloin kotijoukkue joutui rikkomaan niin että KTP pääsi kasvattamaan vapariviivalta eron kolmeen.

Kouvojen paras pistemies oli Josh Gonner (21/5). Anthony Brown väläytteli muutamaan otteeseen urheilullisuuttaan ja osaamistaan, mutta ei päässyt aivan normaaliin vauhtiin Tim Blueta (8/7)vastaan, mutta toisaalta Blue ei päässyt juhlimaan senkään vertaa Brownin pihdeissä. Levypallot jäivät vieraille peräti 35-49, pelkästään hyökkäyslevypalloja kertyi heille 20.

-Tänään kentällä oli ehkä kaksi tämän sarjan kovinta isoa miestä, KTP:n Blue ja meidän Brown. KTP oli muuttanut tänään screenin puolustusta ja meiltä meni jonkin aikaa ennen kuin saimme hyökkäyksen toimimaan sitä vastaan. Jos nyt pelaisimme uudestaan viimeiset 45 sekuntia, jolloin hyökkäysvuoro oli meillä eli meillä oli kaksi posessitiotaja kahden pisteen edulla vastustajan yhtä posessitiota vastaan niin tulos olisi melko varmasti toinen, mutta tänään kävi näin. Pelasimme toiseksi viimeisen hyökkäystilanteemme huonosti ja taas viimeisen tilanteen erinomaisesti. Kaikkea emme ole tähän vaiheeseen kautta ehtineet käymään läpi ja nyt autoimme turhaan vahvalta puolelta, kertasi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen ottelun ratkaisuhetkiä.

-Olipas mukava voittaa ensimmäistä kertaa vihreäpaitaisten päävalmentajana Kouvolassa ja ennen kaikkea siksi että voitto tuli puolustuksen, ei hyökkäyksen ansiosta, myhäili ensimmäistä kauttaan KTP:n päävalmentajana toimiva Lars Ekström.

Kouvojen ohjelma jatkuu vieraspelillä Loimaalle. Ottelu pelataan keskiviikkona - ensi lauantaina Kouvolaan saapuu sarjakärki ToPo maajoukkuepelureidensa TuomasIisalon, Kimmo Muurisen ja Hanno Möttölän johdolla. Kyseiseen otteluun voi hankkia pääsylippuja ennakkoon Kouvolan Prisman neuvonnasta keskiviikosta klo 12 alkaen.

Ottelun tilastot tästä



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0927 28 29 01 02 03 04
1005 06 07 08 09 10 11
1112 13 14 15 16 17 18
1219 20 21 22 23 24 25
1326 27 28 29 30 31 01
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)