Ykköskouvot26.01.2012: Teemu Rintalan vapareilla viime hetken voittoon, Tuomas Hirvoselle liigadebyytti 15-vuotiaanaTällä kertaa Kouvojen ei tarvinnut kokea viime hetken tappiota ja Salon Vilpas sai tuntea kuinka tappio pidentää kotimatkaa entisestään. Kouvot taisteli upean viime hetken kotivoiton 66-65 Teemu Rintalan kylmäpäisillä onnistuneilla vapaaheitoilla. Lähtökohdat otteluun olivat Kouvojen osalta vaikeat. Kouvojen aloitusviisikosta olivat poissa Samuli Vanttaja, Josh Gonner sekä pelintekijä Antto Nikkarinen. Vastuuta ja huomattava määrä lisäminuutteja oli siis tiedossa muille pelaajille. Mukaan kokoonpanoon oli lisäksi nostettu omia junioripelaajia, joilla ei ole lainkaan kokemusta liigapeleistä. Vilpas taas saapui Kouvolaan täydellä kokoonpanolla. Kouvoilla oli takanaan viiden ottelun tappioputki sekä runsaasti tällä kaudella tapahtuneita viime hetken tappioita. Ennakko-odotukset Kouvojen kotiyleisössä tuskin olivat korkealla, mutta joukkueen sisällä usko omaan tekemiseen oli vahva. Ottelussa tehtiin myös korisliigahistoriaa, sillä ensimmäisellä neljänneksellä pelasi kolme minuuttia Kouvojen oma kasvatti 15-vuotias Tuomas Hirvonen. 16-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Hirvonen teki liigadebyyttinsä kaikkien aikojen nuorimpien joukossa. Lisäksi ottelussa sai peliaikaa 13 minuuttia Kouvojen oma kasvatti Juuso Mäenpää, joka palkitsikin kotiyleisön tärkeällä kolmen pisteen heitolla kolmannella jaksolla. - Tuomas Hirvonen pelasi hyvin, koska ei aiheuttanut yhtään pallonmenetystä. Aleksi Akpason virhevaikeuksien myötä Juuso Mäenpää tuli kentälle ja heitti kovassa paikassa tärkeän kolmen pisteen heiton, kehui Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen Kouvojen juniorituotannon suorituksia. Ottelun ensimmäisen neljänneksen voitti Vilpas 14-6. Kouvot epäonnistui heitoissaan ja erityisesti korin alta. Toisella neljänneksellä Kouvot pääsi peliin mukaan vaikkakin erätauolle mentiin Vilppaan johtaessa 29-23. Puoliajan jälkeen Kouvot oli pari askelta Vilpasta jäljessä. Kun kolmatta neljännestä oli jäljellä kaksi minuuttia Kouvot siirtyi Teemu Rintalan hyppyheitolla johtoon 42-41.Tämän jälkeen Vilpas meni kuitenkin ohi ja kolmannen jakson päättyessä tilanne oli 42-48. Neljännellä jaksolla pelikellon näyttäessä 36:21 Kouvot oli häviöllä 53-59 ja Jyri Lehtonen otti aikalisän. Aikalisän jälkeen Antoine Jordan heitti sisään kolmen pisteen heiton ja Atte Perttu heitti tärkeässä paikassa peräkkäin sisään kaksi kolmen pisteen heittoa sekä Jordan vielä kahden pisteen heiton. Kouvot oli johdossa 64-62, kun peliaikaa oli jäljellä kaksi minuuttia. Vilppaan Emmanuel Holloway onnistui vapaaheitossa sekä Roope Ahonen kahden pisteen heitossa ja Kouvot olikin taas tappiolla 64-65, kun pelikello näytti 39:31. Tällä kertaa Kouvot oli kuitenkin päättänyt, että tätä ottelua ei hävitä viime hetkillä. Peliaikaa oli jäljellä muutamia sekunteja ja heitoissaan epäonnistuivat sekä Antoine Jordan että Anthony Brown, mutta vahva Teemu Rintala kuitenkin taisteli itselleen levypallon ja häntä rikottiin. Rintala, jonka rooli ei ole varsinaisesti heittäjä, laittoi kylmän viileästi molemmat vapaaheitot sisälle ja siirsi Kouvot johtoon 66-65, kun peliaikaa oli jäljellä 2,3 sekuntia. Yleisö sekä Kouvojen vaihtopenkki syttyivät raivoisaan huutoon sekä tuuletukseen. Vilpas sai mahdollisuuden vielä yrittää, mutta Emmanuel Holloway epäonnistui korin läheltä ja näin tärkeä voitto jäi Kouvolaan loppuvaiheessa hienosti syttyneen kotiyleisön riemuksi. Kouvojen pistemiehien parhaimmistoa olivat korin alla vahvasti esiintynyt Anthony Brown (20/10), hyviä ratkaisuja tehnyt Antoine Jordan (18/11) sekä pelintekijä Ilari Seppälä (10/0/4 syöttöä). Vilpas lähti odotetusti laittamaan painetta Ilari Seppälälle. Antto Nikkarista paikannut vuonna 1993 syntynyt Seppälä pelasi pelintekijänä hienosti vaikka hänelle sattuikin pallonmenetyksiä ja heittoprosentit jäivät mataliksi. Seppälän peliminuutit olivat huikeat 37:26. Atte Perttu (9/1) nousi osaltaan ratkaisijan rooliin kahdella tärkeällä kolmen pisteen heitolla ottelun lopussa. Yksittäisessä kovimmassa paikassa oli kuitenkin Teemu Rintala (6/7), joka laittoi vapaaheitot sisään tärkeällä hetkellä viimeisillä sekunneilla. - Piti vain nollata pää ennen vapaaheittoja. Heitot tuntuivat hyviltä ja heittojen jälkeen oli loistava fiilis. Tätä voittoa tarvitsimme ehdottomasti, kertoi Teemu Rintala, jolle tuli peliminuutteja normaalia enemmän eli yhteensä 30 minuuttia. Salon Vilppaan parhaimmistoa olivat Allen Durham (14/13), Roope Ahonen (12/2/4 syöttöä) ja Emmanuel Holloway (9/1). Levypallotilaston ykkönen John Fields napsi huikeat 15 levypalloa. - Ottelun odotusarvona oli voitto. Pelimme ovat olleet alisuorittamista etenkin ulkomaalaisten osalta. Holloway on kuin varjo entisestään, joten täytyy jutella asiasta hänen kanssaan. Meillä on pelintekemisessä ongelmia ja pääkoppa unohtaa, että mitä pitää tehdä. Meillä on 2 jenkkiä, jotka eivät ole heittäjiä, joten se osaltaan aiheuttaa ongelmia. Joukkueeltamme unohtui puolustuskonseptit kokonaan. Kouvot sai loppuvaiheessa hurmion päälle ja heitot menivät sisään. Joukkueemme peli-ilmeessä on ollut viime aikoina vikaa ja tämä peli olisi pitänyt voittaa, kommentoi selvästi pettynyt Vilppaan valmentaja Mikko Tupamäki. - Tällaista peliä on vaikea analysoida jälkikäteen. Ottelun alussa olimme ihan jäässä. Kokonaisuudessaan olin tyytyväinen puolustukseemme vaikka asioita välillä unohtuikin. Rintala toteutti puolustuksessa juuri niitä asioita, joita pitikin ja hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Seppälä johti hienosti peliä vaikka hänelle sattuikin lapsuksia. Kun peliä oli reilut kolme minuuttia jäljellä otimme aikalisän huilaamista varten. Aikalisän jälkeen Pertun kaksi kovaa kolmosta toivat meidät peliin mukaan. Lopussa peli oli kolikon heittoa eli olisi voinut kääntyä kummalle vaan, voiton jälkeen huojentunut Jyri Lehtonen kertoi. - Kouvojen loukkaantumistilanne näyttää siltä, että Samuli Vanttajan kausi on ohi, Antto Nikkarinen on menossa magneettikuvauksiin ja Josh Gonner on mahdollisesti pelikunnossa jo ensi viikon keskiviikkona, totesi Jyri Lehtonen ottelun jälkeen. Kouvot kohtaa seuraavaksi tämän viikon lauantaina 28.1 Joensuussa Jukka Toijalan valmentaman sarjajohtaja Katajan. Joensuussa järjestetään tuolloin Mehtimäen Mestarit-tapahtuma. On odotettavissa, että Kouvot saa Katajan lisäksi vastaansa monituhatpäisen vierasyleisön. Lisätietoja täältä http://www.katajabasket.fi/edustusjoukkue/uutiset/2011-12/uutiset584.php Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|