Juniorikouvot01.09.2008: Kouvojen joukkueet kansainvälisessä EHBT -turnauksessaKouvojen juniorijoukkueet ottivat viikonvaihteessa mittaa vastustajistaan kansainvälisessä EHBT –turnauksessa Espoossa. Turnaukseen otti osaa kaiken kaikkiaan 270 joukkuetta neljästä eri maasta. Kouvot oli turnauksessa liikkeellä seitsemän joukkueen voimin. Parhaiten turnauksessa menestyivät sijoituksia katsottaessa vuonna 1997 –syntyneiden minipoikien joukkueet Kouvot Black ja Kouvot White. Kouvot Black osallistui minipoikien kilpasarjaan sijoittuen sarjassaan viidenneksi, kun taas Kouvot White otti osaa saman ikäluokan fun-sarjaan ansaiten neljännen sijan.
Kouvojen ja HokkiBasketin b-junioreiden yhdistelmäjoukkue KouvotHokki sijoittui turnauksessa arvokkaalle sijalle 9. B-poikien kilpasarjassa oli mukana 24 joukkuetta ja joukkueet oli jaettu kahdeksaan kolmen joukkueen lohkoon. KouvotHokki pelasi turnauksessa neljä ottelua, joista se nappasi kolme erittäin Kouvojen B-tytöt osallistuivat nuorella joukkueellaan ikäistensä fun-sarjaan. Neljään alkulohkoon jaetussa sarjassa tyttöjen sijoitus oli 9. Tytöt pelasivat turnauksessa yhteensä viisi ottelua, joista kolme päättyi joukkueen voittoon. Voitot kirjattiin Tampereen Pyrinnöstä, Leppävaaran Pyrinnöstä ja tuusulalaisesta TuuBa Junior Basketista. KoriKouvot sijoittui a-junioreiden sarjassa sijalle 19. 24 joukkueen sarjan alkulohkon ensimmäisessä ottelussa KoriKouvot koki suurinumeroisen tappion Hongan Akatemian joukkueelle lukemin 76-21. Toisessa alkulohkon kamppailussa joukkue taittui niukasti helsinkiläiselle Sykille pistein 41-42 ja näin ollen joukkue päätyi taistelemaan sijoista 17-24. Sijoitusotteluissa joukkue kaatoi ensiksi reilusti Leppävaaran Pyrinnön, mutta sai todeta turnauksen viimeisessä ottelussa paikallisvastustaja KTP:n paremmaksi lukemin 39-55. C-junioreiden sarjoissa Kouvot oli liikkeellä kahden joukkueen voimin. C-tytöt taistelivat 12 joukkueen sarjassa itselleen sijan kymmenen. Neljästä ottelusta voitto kirjattiin Helsingin Namikasta selvin luvuin 41-13. Vastaavasti c-poikien Kouvot Black –niminen joukkue saavutti viidentoista joukkueen sarjassa sijan 12. Pojat pelasivat perjantaista sunnuntaihin kestäneessä turnauksessa yhteensä viisi ottelua saavuttaen yhden voiton. Espoossa pelattu kovatasoinen turnaus toimi loistavana valmistautumisena pian alkavaan koripallokauteen. Muutama joukkue pääsikin kokemaan kansainvälisten otteluiden vauhdin ja tunnelman. Turnaustulokset löydät kokonaisuudessaan täältä. Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|