Ykköskouvot

04.02.2008: Kouvot palasi voittajaksi - Namika kaatui jo kolmannen kerran

Kun Kouvot ja Namika Lahti ottavat yhteen, niin luvassa on yleensä fyysinen ja vauhdikas ottelu. Tätä kaavaa noudatettiin myös maanantain TV-ottelussa. Varsinkin ensimmäisellä kymmen minuuttisella vauhtia oli yllin kyllin.
Kouvot otti heti alusta asti isännän otteet ja varsinkin Kouvot-kippari Tuomas Iisalo sekä Wayne Bernard olivat iskussa. Kaksikko tehtaili ensimmäisellä puoliajalla yhteensä 31 pistettä. Namikan suuri yksinäinen oli ex-Kouvo Pierre Jallow joka kirjasi taukoon mennessä 18 täppää. Puoliajalla Kouvot johti 47-40 Wayne Bernardin upottaessa viime hetken kolmosen.

Toinen puoliaika alkoi isäntien tiukalla puolustuspelillä. Namikasta Jallow sekä hyvin heittänyt Davont Jackson jäivät yksinäisiksi kun Kouvot pisti kaasun pohjaan. Roope Suonio sekä Corey Smith kurittivat Namikaa läheltä ja kaukaa, ja Jukka Kataja puolestaan pisti käyntiin oman syöttö- ja torjuntasirkuksen. Ero venähti parhaimmillaan jo 23 pisteeseen.
Namika ei kuitenkaan luovuttanut vaan nousi piste pisteeltä lähemmäs Kouvojen sortuessa liian vaikeisiin ja pakotettuihin ratkaisuihin. Namika kurkki tiukimmillaan 11 pisteen päässä, mutta Roope Suonion kolmen pisteen kori reilut pari minuuttia ennen loppua lopetti pyristelyn. Kouvot löi Namikan lopulta 15 pisteellä, 86-71.

- Hyvä ja tärkeä voitto. Peli oli ajoittain vähän sekavaa, mutta liikkeemme riitti tänään kahdeksallakin pelatessa. Alussa kaasu oli molemmilla pohjassa, mutta tilanne rauhoittui ekan kympin jälkeen. Hyvä niin, sillä en tiedä miten energiaa olisi muuten riittänyt loppuun asti, pohti Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala.

- Levypallopeli ei ollut ensimmäisellä puoliajalla hyvää, ja hyökkäys oli välillä sangen villiä. Seuraavina viikkoina meillä on mahdollisuus harjoitella, joten ukot kuntoon ja hyvää treeniä kevättä silmällä pitäen, tiivisti Toijala Kouvojen lähisuunnitelmia.

Kouvojen kausi jatkuu lauantain kotiottelulla Joensuun Katajaa vastaan. Tämän jälkeen kohdataan vielä jokainen joukkue kertaalleen ja sitten raskas runkosarja on paketissa.

Kouvot-Namika -ottelun tilastot täältä



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0927 28 29 01 02 03 04
1005 06 07 08 09 10 11
1112 13 14 15 16 17 18
1219 20 21 22 23 24 25
1326 27 28 29 30 31 01
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)