Ykköskouvot05.11.2008: Kataja niukasti parempi kärkimatsissaKouvot ja Kataja ottivat mittaa toisistaan Korisliigan kärkikamppailussa keskiviikkona Joensuun upeassa Areenassa. Kärkikamppailu pysyi tasaisena aivan loppuun asti. Katajan mainio pelinrakentaja Larry Blair upotti loppupelissä kaksi kovaa kolmen pisteen koria, jotka käänsivät lopulta pelin isännille. Katajan voitto kirjattiin aikakirjoihin 79-77 (34-30). Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala totesi pelin ratkenneen pieniin asioihin. - Blair veti kovat korit loppuun. Totuus on kuitenkin että hävisimme matsin jälleen levypalloihin. Omalla korilla emme pärjänneet riittävän hyvin. Peli oli sinänsä hyvä vierasmatsi, mutta tottakai harmittaa että emme pystyneet ottamaan maukasta vierasvoittoa, Toijala totesi. Kouvojen leiristä onnistujia olivat ison pään nuoret suomalaiset. Tero Laitinen ja Matti Nuutinen hoitivat oman ruutunsa hienosti molemmissa kenttäpäädyissä. Calvin Walls nappasi 7 hyökkäyslevyä, mutta toisaalta käsiin ei jäänyt kuin 2 puolustuslevypalloa. Brian Swift pyöritti jälleen Kouvojen hyökkäyspeliä hyvin, muttei mahtanut mitään Larry Blairin viime hetken kolmosille. Kouvojen kausi jatkuu lauantain vierasottelulla Porvooseen Tarmon vieraaksi. Tämän jälkeen on vuorossa reilu viikon ottelutauko, ja sitten Mansikka-aholle saapuvat Pyrintö ja Honka. Kataja-Kouvot -ottelun tilastot täältä
Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|