Ykköskouvot

17.02.2009: Kouvot ja Kataja ottavat yhteen kärkikamppailussa

Korisliigassa kärjessä tasapistein olevat Joensuun Kataja ja Kouvot ottamat mittaa toisistaan keskiviikkona Mansikka-aholla. Kauden kaksi aiempaa kohtaamista ovat päättyneet joensuulaisten voittoon, ja Kataja onkin ainoa joukkue jota Kouvot ei ole vielä tällä kaudella voittanut.

Kouvot lähtee päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan keskiviikon otteluun hyvillä mielin. Joukkue on terve lukuunottamatta nilkkavaivan takia sivussa olevaa Jukka Katajaa.

- Joukkue odottaa mielenkiinnolla keskiviikkoa. Joensuun Kataja on ollut viime aikoina todella hyvä, ja meillä on keskiviikkona edessä toistaiseksi kauden kovin ottelu. Uskon että olemme valmiimpia kuin viimeksi Katajan kohdatessamme.

Kouvot ja Kataja kohtasivat viimeksi tammikuun alussa Mansikka-aholla. Tuolloin Kataja hurjasteli karkumatkalle toisella neljänneksellä, eikä Kouvojen kiri oikein koskaan kunnolla alkanut.
Katajan tammikuinen vierasvoitto (90-72) on Kouvojen ainoa kotitappio tällä kaudella.  Vierailijat ovat kovassa vireessä, josta viimeisimpänä osoituksena maanantain kotivoitto Espoon Hongasta. Kouvot on myös pelannut hyvin, joten ennusmerkit hyvälle koripallo-ottelulle ovat olemassa.

Kouvot-Kataja - Korisliigan kärkikamppailu Mansikka-aholla keskivikkona kello 18.30 alkaen. Ottelun alku- ja jälkipelit pelaajahaastatteluineen Old Tomissa.

TERVETULOA!

 



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0927 28 29 01 02 03 04
1005 06 07 08 09 10 11
1112 13 14 15 16 17 18
1219 20 21 22 23 24 25
1326 27 28 29 30 31 01
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)