Ykköskouvot18.02.2009: Joensuun Kataja huimassa iskussa - Kouvot kaatui jälleen Mansikka-ahollaJoensuun Kataja järjesti melkoisen ilotulituksen Mansikka-aholla keskiviikkona. Korisliigan kärkiottelussa Kouvot jäi toisella neljänneksellä katsojan asemaan, kun voitollaan yksin sarjakärkeen siirtynyt Joensuun Kataja laittoi huiman heittosirkuksen käytiin. Kataja kaasutteli toisen jakson viimeisen 2 minuuttisen 11-0, ja siirtyi samalla jo 22 pisteen karkumatkalle (33-55). Tästä iskusta Kouvot ei enää toipunut ja kauden toinen kotitappio oli tosiasisa. Katajan paremmuus kirjattiin lopulta hyvin selviin pistein, 78-105(33-55). Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala myönsi Katajan kovuuden. Toijalaa jäi harmittamaan toisen neljänneksen loppu. - Meille kävi täsmälleen samalla tavalla kuin tammikuun ottelussa. Harmittaa, ettemme olleet ottaneet tuosta ottelusta opiksemme. Siedettävät taukoluvut muuttuivat suureksi tappioksi, ja niin kaukaa on Katajan tasoista joukkuetta vastaan miltei mahdotonta nousta. Kataja pelasi erinomaisesti ja käytti lähestulkoon kaikki tekopaikat hyväkseen todella kovilla prosenteilla. Jäätävä esitys kertakaikkiaan. Kataja pakotti Kouvot kauas korista, ja Kouvot otti peräti 39 kolmen pisteen yritystä. Näistä 17 osui, mutta kun Kataja heitti vielä tarkemmin ei Kouvoilla ollut mahdollisuutta taistella voitosta. Toijalalla oli tuttu resepti seuraavia otteluita varten. - Harjoittelusalin kautta peli paranee. Tässä on nyt viikon ottelutauko, ja se pitää käyttää järkevästi levon ja treenin määrä tasapainottaen. Kouvojen seuraavat ottelut ovat siis ensi viikolla. Keskiviikkona Kouvot matkustaa Porvooseen Tarmon vieraaksi, ja lauantaina on vuorossa kotiottelu Tampereen Pyrintöä vastaan. Kouvot-Kataja -ottelun tilastot täältä
Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|