Seuran uutiset20.03.2008: Kouvojen kesäleiritKouvojen Kesäkoriskoulussa liikutaan monipuolisesti ja harjoitellaan koriksen lisäksi myös muita lajeja. Kesäkoriskoulun toiminta tapahtuu Lyseon liikuntahallilla ja sen lähiympäristössä. Kesäkoriskoulu pidetään ajanjaksolla 16.6.-11.7. eli se on kestoltaan neljä viikkoa. Se on suunnattu kaikille koripallosta ja liikunnasta kiinnostuneille vuonna 1996 ja sitä myöhemmin syntyneille tytöille ja pojille. Ryhmät jaetaan ikäluokkien mukaan ja jokaiselle ryhmälle tulee toimintaa 3-4 kertaa viikossa. Kouvojen Kesäkoriskoulusta lisää informaatiota lähiaikoina.Kouvot järjestää Tanhuvaaran koripalloleirin seurayhteistyönä BasketSavonlinnan, Loviisan HokkiBasketin, Mikkelin NMKY:n ja Kouvolan Poikien kanssa. Leiri pidetään Tanhuvaaran urheiluopistolla Savonlinnan lähistöllä. Se pidetään 13.-15.6. ja on suunnattu C-junioreille ja B-pojille. Lisätietoja leiristä tästä linkistä. Jo perinteeksi muodostunut Puhjonrannan korisleiri pidetään elokuun 4.-7. päivä Puhjonrannan kurssikeskuksessa Valkealassa. Leiri on ensisijaisesti tarkoitettu 1994 ja sitä myöhemmin syntyneille Kouvojen junioripelaajille. Lisätietoja myöhemmin. Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|