|
Korikouvot27.09.2009: KoriKouvot SM-sarjaanKoriKouvot selvitti tiensä A-poikien valtakunnalliseen SM-sarjaan viikonloppuna pelatusta 2. kierroksen karsintaturnauksesta. Joukkueen tilille karttui viikonlopun aikana kolme voittoa neljästä ottelusta ja yksi niukka jatkoaikatappio Honka Akatemiaa vastaan. SM-sarjassa pelaa valtakunnan 10 parasta joukkuetta. KoriKouvot oli valmistautunut viikonlopun turnaukseen erittäin hyvin ja oli valmis mittaamaan tasonsa heti lauantaiaamun ensimmäisessä ottelussa. Vastaan asettui maajoukkuemiehiä vilisevä Honka Akatemia. KoriKouvot kiusasi vastustajaa pisimmän mahdollisimman kaavan mukaan häviten ottelun vasta jatkoajalla 13 pisteen marginaalilla. Ensimerkit turnaukselle näyttivät tappiosta huolimatta hyvinkin valoisilta. Iltapäivän toisessa ottelussa joukkue marssi selvään voittoon Pohjanmaan yhdistelmäjoukkueesta SalamaKarhusta. Suunnitelma toiselle kilpailupäivällä oli selvä. Voitot päivän molemmista otteluista riittäisivät varmasti paikkaan SM-sarjassa. Aamun ottelussa KoriKouvojen iskukykyä mittasi HoNsU, joka oli ennakkoon Hongan lisäksi toinen SM-sarjapaikkaa hamuava ryhmä. Aktiivisesti eri puolustusmuotoja kokeillut jyväskyläläisryhmä ei saanut otetta kouvolalaisiin oikestaan missään vaiheessa eron ollessa ensimmäisestä neljänneksestä alkaen turvallisen tuntuinen. Mahtava voitto KoriKouvoille kirjattiin lopulta lukemin 110-92. Voitto Raholan Pyrkivästä iltapäivän ottelusta toisi kauan odotetun paikan sarjaan. RaPystä ei ollut laittamaan kapuloita KoriKouvojen rattaisiin ja näin Kouvolassa nähdään A-poikien SM-sarjakoripalloa kaudella 2009-2010. Toinen SM-sarjapaikka meni odotetusti Honka Akatemialle. Näin kesällä tehdylle työlle saatiin arvoisa palkinto. Tiivis ja motivoitunut pelaajaryhmä harjoitteli viime kesän erittäin hyvin valmentajiensa Kari Kurrosen, Petri Jaakkolan, Matias Epelän ja osaavan fysiikkavalmentajansa Jussi Pekkarisen johdolla. Nyt välitavoite on saavutettu ja matka jatkuu parin viikon päästä alkavaa SM-sarjakautta kohti. Viikonlopun tulokset ja tilastot:
La 26.9.
Su 27.9. Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|