|
|
|
Ykköskouvot
05.01.2010: Kolminkertainen Vuoden pelaaja palaa Kouvoihin
Loukkaantumisista kärsivä Kouvot on saanut kokoonpanoonsa todella kovat meriitit omaavan paluumuuttajan - Pasi Riihelän, 34. Kolmesti (1998, 2004, 2005) Korisliigan Vuoden pelaajaksi valittu 200 -senttinen Riihelä pelasi vielä viime kaudella Lappeenrannan NMKY:n riveissä, mutta akillesjänteen repeämän takia kausi jäi kesken. Hän kävi kevättalvella korjauttamassa nilkkansa ja on sen jälkeen kuntouttanut sitä.
Ensi esiintymisen Korisliigassa - silloisessa SM-sarjassa - Pasi Riihelä teki kaudella 1995-96 Kankaantaan Kisan paidassa, jonka päätteeksi hänet valittiin Vuoden tulokkaaksi. Kyseisen kauden jälkeen hän siirtyi kahdeksi kaudeksi Kouvoihin, jolloin hänet valittiin vuorostaan SM-sarjan Vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi (1997) ja ensimmäisen kerran SM-sarjan Vuoden pelaajaksi (1998). Kouvoista matka jatkui kausiksi 1998-2001 Saksan, Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoihin. Suomeen Riihelä palasi kaudella 2001/02, jolloin seuraksi tuli Lappeenrannan NMKY. Pasi johti joukkueensa kahdesti Suomen mestariksi (2005, 2006) ja neljästi Cup -voittajaksi (2005, 2006, 2007, 2008). Joukkueen loistavien saavutusten ja europelien meriittilistalle kertyi tuolta ajalta myös kaksi valintaa Korisliigan Vuoden pelaajaksi (2004, 2005). Tilastollisesti Riihelän paras kausi oli 2003-04, jolloin hänen runkosarjan pistekeskiarvo oli 23,8 ja levypallot 7,1. Pisteissä hän oli tuolloin paras suomalainen - levypalloissa toiseksi paras, ainoastaan Kouvojen riveissä pelannut Ville Kaunisto oli häntä parempi. Viime kauden keskiarvot olivat Riihelällä 9,7 pistettä ja 6,9 levypalloa. Miesten maajoukkuepaidan hän on pukenut päälleen kausien 1996-2004 aikana 66 kertaa ja tuloksena on ollut 342 pistettä.
- Meillä on ollut valitettavaa epäonnea loukkaantumisten ja sairastelujen johdosta. Haimme viime viikkoina vahvistusta rotaatioomme, ja olen erittäin iloinen että löysimme akuuttiin tilanteeseen apuun Pasi Riihelän. Pasi tuo joukkueelle paitsi kokemusta ja pelillistä johtajuutta, myös positiivisena ihmisenä energiaa tekemiseemme, Toijala taustoittaa uusinta hankintaa.
- Kouvot haluavat menestyä ja kaverit tarvitsivat apua. Näen tämän sopimuksen hyvänä mahdollisuutena pelata Suomen huipulla taas kerran, varsinkin kun myös perheen ja oman yrityksen (Arnolds) kanssa sopiva paketti kokonaisuus löytyi. Uskon että minulla on annettavaa joukkueelle sekä pelillisesti että henkisesti. Olen iloinen ja intoa täynnä muutaman kuukauden tauon jälkeen, Pasi Riihelä kommentoi paluutaan Korisliigaan.
-Olemme sopineet Pasin kanssa niin, että helmikuun puoliväliin asti sopimus on ottelukohtainen. Siitä eteenpäin sopimus jatkuu kauden loppuun asti. Toivottavasti Pasi pelaa meillä vielä vapun tienoillakin, heittää Kouvojen toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä uuden vuoden toiveena viitaten joukkueen pudotuspelimenestykseen.
Kouvojen riveissä Riihelä pelaa jo mahdollisesti tämän viikon keskiviikon kotipelissä sarjakärkeä Pyrintöä vastaan, viimeistään lauantain kotipelissä nousukuntoista Kauhajoen Karhuja vastaan. Seura on tehnyt myös loppukautta sekä ensi kautta koskevan sopimuksen oman kasvattinsa Kalle Koukin kanssa.
PASI RIIHELÄ PÄHKINÄNKUORESSA:
Syntymäaika: 6.4.1975
Pituus ja paino: 200 cm/100 kg
Kasvattajaseura: Kankaantaan Kisa
Piste-ennätys: 45 pistettä
Maaottelut:
66 miesten (342 p, ka. 5,2 p/peli)
23 nuorten (143p, ka 6,2 p/peli)
Korisliiga:
360 runkosarjan ottelua:
5511 pistettä (ka. 15,3)
2447 levypalloa (ka. 6.8)
71 play-off -ottelua
1020 pistettä (ka. 14,4) 414 levypalloa (ka. 5,8)
pallonriistoissa (522) ja koriin heiton torjunnoissa (243) kautta aikojen 10. paras
SAAVUTUKSET:
Suomen mestari 2005, 2006 (LrNMKY)
Suomen cupin voitto 2005-08 (LrNMKY)
1995 Vuoden I-divisioonapelaaja (KanKi)
1996 SM-sarjan Vuoden tulokas (KanKi)
1997 SM-sarjan Vuoden kehittynein pelaaja (Kouvot)
1998 SM-sarjan Vuoden pelaaja (Kouvot)
2004 Korisliigan Vuoden pelaaja (LrNMKY)
2005 Korisliigan Vuoden pelaaja (LrNMKY)
Takaisin
|
|
Tapahtumakalenteri
 |
YkkösKouvot |
 |
KoriKouvot |
 |
JunioriKouvot |
 |
HarrasteKouvot |
Yhteystiedot
Kouvot ry
Käyntiosoite;
Puhjontie 17
45720 Kouvola, Finland
---------------------------
Postiosoite;
PL 123
45101 Kouvola
Finland
+358 5 37 11 787 (edustus)
+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|
|