Ykköskouvot

06.01.2010: Vuosi käyntiin kärkiottelulla

Korisliigan toinen puolikas polkaistaan käyntiin Mansikka-aholla tänään keskiviikkona todellisella huippumatsilla. Kylään saapuu nimittäin sarjaa suvereenisti johtava Tampereen Pyrintö. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 19, ja se televisioidaan suorana URHOtv:ltä.

Sarjassa toisella sijalla oleva Kouvot lähtee haastamaan sarjakärkeä Kouvojen päävalmentajan Jukka Toijalan mukaan hyvällä fiiliksellä. Toijala itse palasi sorvin ääreen myöhään tiistai-iltana kotiuduttuaan nuorten maajoukkueen Baltic Sea Cupista Tallinnasta. Harjoituksista vetovastuun on kantanut apuvalmentaja Jarno Mäkelä
- "Säkki" ja kaverit ovat harjoitelleet lauantaista lähtien ja meno treeneissä on ollut pirteää. Uskon että olemme valmiina Pyrinnön tarjoamaan haasteeseen. 

Kouvot ilmoitti tiistaina tehneensä sopimuksen Mansikka-aholle palaavan Pasi Riihelän kanssa. Joukkueen vakiomiehistä sivussa ovat vielä jonkun aikaa nilkkavammaa poteva Ville Kaunisto sekä selkäongelmien kanssa painiva Matti Nuutinen. Toijalan mukaan Riihelän mukaantulo on todella tärkeää koko loppukautta silmällä pitäen.
- On uskomatonta miten olemme selviytyneet sarjassa tähän asti vajaalla kokoonpanolla. Pasin tulon myötä peliaika ja -vastuu jakautuu vähän terveemmin, ja toipilaat saavat rauhassa kuntouttaa itseään pelikuntoon. En halua asettaa Pasille mitään paineita pelaamisen suhteen, ja uskon että ottaa aikansa ennen kuin hän pääsee taas pienen tauon jälkeen mukaan rytmiin, Toijala toteaa.

Riihelän pelaaminen keskiviikkona on Toijalan mukaan epätodennäköistä.
- Muutama treeni alle ja sitten kentälle voi olla tässä tapauksessa paras vaihtoehto, vaikka Pasilla olisi varmasti jo käyttöä keskiviikkonakin.

Kouvot-Pyrintö - Korisliigaa Mansikka-aholla keskiviikkona kello 19. Ottelun jälkipelit kuljetuksineen Old Tomissa.

TERVETULOA MANSIKKA-AHOLLE!

 



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0901 02 03 04 05 06 07
1008 09 10 11 12 13 14
1115 16 17 18 19 20 21
1222 23 24 25 26 27 28
1329 30 31 01 02 03 04
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

KOUVOT Toimisto

Avoinna arkisin 09.00-15.00

Prikaatintie 9, 45100 Kouvola
PL 123 45101 Kouvola

Puh. (05) 371 1787 (edustus)
Puh. (05) 371 1737 (juniorit)
Puh. (05) 535 3717 (harraste)

Email: etunimi.sukunimi(at)kouvot.fi