Ykköskouvot

08.01.2010: Voittoputkessa purjehtiva Karhu Kouvojen vieraaksi

Hurjassa vireessä oleva Kauhajoen Karhu saapuu Kouvojen vieraaksi Mansikka-aholle lauantaina. Karhu on uusien vahvistustensa myötä voittanut viimeiset neljä otteluaan, ja on samalla noussut pois sarjan viimeisiltä sijoilta. Lauantain ottelu on Pasi Riihelän comeback-ottelu Kouvot paitaan. Riihelä pelasi viimeksi Kouvoissa kaudella 1997-98.

Korisliigassa jumboksi juuttunut sarjanousija Kauhajoen Karhu sai viimein joulukuussa käännettyä kurssinsa. Uusi valmentaja Timo Hakamaa laittoi kokoonpanon vielä kertaalleen uusiksi ja uudet tulokkaat, viime kauden vuoden ulkolaisvahvistus Jeremiah Wood, sekä Kouvoissa näytillä käynyt Reggie Golson ovat kääntäneet Karhun kurssin ylösalaisin. Karhu porskuttaa juuri nyt neljän ottelun voittoputkessa.
Sarjassa toisella sijalla edelleen keskiviikon Pyrintö-tappiosta huolimatta majaileva Kouvot lähtee lauantain otteluun hieman leveämmällä kokoonpanolla. Reilut kymmenen vuotta sitten Kouvoista maailmalle lähtenyt Pasi Riihelä pukee Kouvot-paidan jälleen päälleen ja auttaa omalla panoksellaan siipirikkoista isäntäjoukkuetta. Ville Kauniston ja Matti Nuutisen ollessa edelleen toipilaina, on Riihelälle luvassa vastuuta pitkien miesten rotaatiossa heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.
Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala ottaa Riihelän mukaan iloiten.
- Hienoa että Pasi liittyi ryhmäämme. Totuttelussa menee varmasti muutamia viikkoja, mutta uskon että hän pystyy auttamaan etenkin levypallopelaamisessa meitä välittömästi. Pasin myötä saamme myös isoille pelaajille huiliminuutteja, Toijala toteaa.
- Karhu on ollut viime viikkoina todella kuuma ryhmä. Jälleen kerran lähdetään rakentamaan omaa tekemistä tiiviin puolustamisen kautta. Jenkit ovat Karhulla isossa roolissa, joten heidän kanssaan pitää olla luonnollisesti tarkkana, Toijala tietää.

Kouvot-Karhu - Pasi Riihelä comeback - lauantaina Mansikka-aholla kello 17. Ottelun jälkipelit kyyteineen Old Tomissa. 

TERVETULOA MANSIKKA-AHOLLE!

 

 



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0530 31 01 02 03 04 05
0606 07 08 09 10 11 12
0713 14 15 16 17 18 19
0820 21 22 23 24 25 26
0927 28 29 01 02 03 04
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)