Ykköskouvot

08.02.2010: Kouvot nousi jälleen voittoon

Kouvot voitti maanantaina vieraissa Uudenkaupungin Korihait äärimmäisen tiukan väännön jälkeen pistein 83-79 (36-43). Kouvot teki voitollaan seurahistoriaa, sillä joukkueen voittoputki on nyt yhdeksän ottelun mittainen.

Kouvojen voitto oli samalla päävalmentaja Jukka Toijalan 100.s voitto pääsarjassa. "Toikka" otti voiton jälleen nöyrästi vastaan.
- Rehellisesti on tunnustettava että Korihait vei ottelua pitkään. Voittojen myötä tekemisessämme on rauhallisuutta ja uskoa omaan juttuun ja se palkittiin tänään. Olimme vahvoja ratkaisuhetkillä etenkin korien läheisyydessä ja se ratkaisi.

Kouvojen voiton takuumiehinä olivat tällä kertaa nelikko Ville Kaunisto, Kyle Shiloh, AJ Moye ja Ross Neltner. Jukka Kataja oli ratkaisuvaiheilla vahvasti esillä torjuen ensin Petri Heinosen heiton, ja siirtämällä hetki tästä Kouvot 79-72-johtoon. 

- Tänään olivat nämä ratkaisijat ja viime viikolla olivat esillä eri miehet. Hienoa että joukkueessa on syvyyttä.

Matti Nuutinen palasi Kouvojen pelaavaan kokoonpanoon. Sen sijaan Pasi Riihelä oli sivussa illan ottelusta.

Kouvojen kausi jatkuu perjantaina kärkiottelulla sarjakolmosta Torpan Poikia vastaan. Pelaako ottelussa SUomen toistaiseksi ainoa NBA-pelaaja Hanno Möttölä selvinnee myöhemmin viikolla.

Korihait-Kouvot -ottelun tilastot täältä

 



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0501 02 03 04 05 06 07
0608 09 10 11 12 13 14
0715 16 17 18 19 20 21
0822 23 24 25 26 27 28
0901 02 03 04 05 06 07
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

KOUVOT Toimisto

Avoinna arkisin 09.00-15.00

Kotkankallionkatu 23, 45120 Kouvola
PL 123 45101 Kouvola

Puh. (05) 371 1787 (edustus)
Puh. (05) 371 1737 (juniorit)
Puh. (05) 535 5717 (harraste)

Fax. (05) 375 4798
Email: etunimi.sukunimi(at)kouvot.fi