Seuran uutiset

15.02.2010: Toijala hakee uusia haasteita uralleen

"Ensisijainen tavoite on löytää töitä Suomen ulkopuolelta"

Neljättä kautta Kouvojen päävalmentajana toimiva Jukka Toijala (37 v.) hakee uusia haasteita valmentajaurallaan. Toijala tavoittelee ensi kaudeksi  ensisijaisesti valmentajapestiä ulkomailta. Toijala ja Korisliigan kolminkertainen Suomen mestari Kouvot päättivät yhteisymmärryksessä tiedottaa asiasta jo tässä vaiheessa mahdollistaakseen valmentajalle ja joukkueelle mahdollisimman hyvän keskittymisen huhtikuussa alkaviin pudotuspeleihin.
- Takana on mahtavat neljä kautta Kouvojen peräsimessä. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että Kouvot on ollut viimeiset kolme kautta kiistatta yksi Suomen koripallon kärkinimistä. Valmentajana haluan kehittyä edelleen, ja vaikka Kouvoissa  olisi ollut turvallista jatkaa, niin haluan haastaa itseni uudessa toimintakulttuurissa ja työympäristössä. Aika näyttää mihin tie vie, Pyrinnön kanssa ykköspaikan jakavan Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala kertoo päätöksensä taustoista.
Kouvojen miesten edustusjoukkueen lisäksi Toijala toimii Suomen 18 -vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajana apunaan junioreissa Kouvoja edustanut, nykyinen Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.
Yli 12 -vuotisen pelaajauransa aikana Toijala voitti Kouvojen riveissä kolme Suomen mestaruutta (1995, -99 ja 2004) sekä kertaalleen Suomen cupin. Korisliigan vuoden valmentaja -tittelin lisäksi hänet on valittu SM-sarjan parhaaksi pelaajaksi vuonna 2002. Toijalan nimissä on edelleen pisin putki sisään menneissä kolmosissa, 81 ottelua. Kaikkien aikojen tilastoissa hän on toisena sekä syötöissä (1081) Roope Mäkelän jälkeen (1229) että onnistuneissa kolmosissa (947) Kari-Pekka Klingan (1079) jälkeen. Kotimaan sarjojen lisäksi Toijala on pelannut Belgiassa Echo Houthalenin paidassa ja miesten maajoukkueen paidassa 11 ottelua.
- Tällä hetkellä itselläni on kaksijakoiset fiilikset - toisaalta olen seuramme puolesta todella pahoillani siitä, että menetämme tämän kauden jälkeen loistavan valmentajan ja persoonan - toisaalta olen iloinen Toikan puolesta siitä, että hän haluaa ottaa uransa kehittymisen kannalta tarpeellisen haasteen tavoittelemalla työpaikkaa ulkomailta. Hän on ollut avainhenkilöitä niin pelaajana kuin valmentajana siihen mitä me olemme saavuttaneet ja mihin meillä on tälläkin kaudella mahdollisuus, kiittelee Kouvojen toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä yhtä Suomi -koriksen elävää legendaa Jukka Toijalaa. -Kartoitamme kevättalven aikana potentiaaliset vaihtoehdot ensi kauden päävalmentajaksi ja sen lisäksi käymme keskustelut mm. Kouvolan kaupungin kanssa heidän ajatuksistaan kouvolalaisen koripallon tulevaisuuden näkymistä ja mahdollisuuksista. Uuden päävalmentajan nimi tullaan julkaisemaan vasta kauden päätyttyä - nyt keskitymme runkosarjaan ja pudotuspeleihin, Kyöstilä jatkaa.
Tänään maanantaina Kouvot kohtaa vieraskentällä kärkiottelussa samoissa pisteissä olevan Tampereen Pyrinnön. URHOtv:ltä tuleva ottelu alkaa Pyynikillä
klo 18.30.

Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0530 31 01 02 03 04 05
0606 07 08 09 10 11 12
0713 14 15 16 17 18 19
0820 21 22 23 24 25 26
0927 28 29 01 02 03 04
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)