Ykköskouvot

09.03.2010: Kouvojen härkäviikko jatkuu keskiviikkona Salossa

Maanantain Honka-voitolla perättäisten voittojen putken 15 otteluun kasvattanut Kouvot matkustaa keskiviikkona Saloon Vilpas Vikingsin vieraaksi. Kotijoukkue Vilpas käy kovaa eloonjäämiskamppailua sarjan pohjalla FoKoPon kanssa. Tämän taistelun voittaja selviää Korisliigan karsintoihin ja häviäjän kohtalo on pudota suoraan 1.divisioonaan. Vilpas on viime otteluissa pystynyt tappelemaan voitosta koviakin jengejä vastaan mutta palkinto voiton muodossa on jäänyt poimimatta. Vilpas on nimittäin juuri nyt 5 ottelun tappioputkessa.

Kouvot pelasi maanantain tv-ottelun seitsemällä pelaajalla. Kouvojen päävalmentaja Jukka Toijala kertoi tiistain harjoitusten jälkeen joukkueen keskiviikon kokoonpanon olevan hänelle itselleen vielä arvoitus.

- Valitettavasti meitä koetellaan jälleen kerran. Nyt vaivaa pikkuvammojen lisäksi noro-virus. Kokoonpanossa on luultavimmin 7-8 ukkoa, mutta tämä ratkeaa vasta ottelupäivänä. Nuoret pelaajamme pelaavat toistaiseksi Korikouvoissa, joilla on näillä näkymin torstaina edessä ratkaisuottelu mahdollisesta 1.divisioonan karsintapaikasta. Tästä johtuen joudumme operoimaan kapealla rotaatiolla.

Vilpas Vikings vs Kouvot - keskivikkona upeassa Salohallissa kello 18.30 alkaen.

 

 



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0530 31 01 02 03 04 05
0606 07 08 09 10 11 12
0713 14 15 16 17 18 19
0820 21 22 23 24 25 26
0927 28 29 01 02 03 04
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)