Seuran uutiset30.07.2010: Kouvot hakee yhtä työntekijää lisääKouvot on Suomen suurimpia koripallon erikoisseuroja. Seuran toimistolla työskentelee nykyisin viisi kokopäiväistä työntekijää. Kouvot järjestää toimintaa 35 ryhmälle ja sen lisäksi osallistuu yhdessä mm. MYPA:n ja KPL:n kanssa liikunnallisen iltapäivätoiminnan pyörittämiseen. Kouvojen toiminta jakautuu kolmeen sektoriin; YkkösKouvoihin, JunioriKouvoihin ja HarrasteKouvoihin - toiminta-alueena on Pohjois-Kymenlaakso. Jäseniä seurassa on kaikkiaan lähes 500 ja valmentajia n. 50.
Toiminnan jatkuvan laajentumisen vuoksi Kouvot hakee yhtä kokopäiväistä työntekijää lisää organisaatioonsa. Työntekijän toimenkuvaan kuuluu sarjatoimintaan osallistuvien poika- ja tyttömikrojoukkueiden valmentaminen, osallistuminen liikunnallisten iltapäiväkerhojen ohjaamiseen sekä näytetuntien pitäminen kouluilla. Lisäksi hän osallistuu mikrojen valmennustoiminnan kehittämiseen. Työntekijän tukena toimivat seuran kokopäiväiset sektoreiden vastaavat ja hallinto. Hakijoilta edellytämme ennen kaikkea innostuneisuutta ja kykyä toimia lasten parissa. Aikaisempi kokemus koripallon parissa toimimisesta luetaan eduksi. Tarjoamme myös mahdollisuutta työskennellä oppisopimuksella. Tehtävän hoito edellyttää omaa autoa. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan. Kirjalliset hakemukset pyydetään lähetettävän palkkatoivomuksineen pe 20.8.2010 mennessä postitse osoitteella Kouvot ry, PL 123, 45101 KOUVOLA. Kirjekuoreen merkintä "Työntekijän haku". Sähköisesti hakemuksen voi lähettää osoitteeseen: jukka.kyostila(at)kouvot.fi. Lisätietoja antavat seuran toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä p. 0400-916044, junioripäällikkö Petri Jaakkola p. 040-5221373 ja harrastekoordinaattori Juho Kailio p. 040-7621441. Takaisin |
Tapahtumakalenteri
Yhteystiedot
Kouvot ry Käyntiosoite; Puhjontie 17 45720 Kouvola, Finland --------------------------- Postiosoite; PL 123 45101 Kouvola Finland
+358 5 37 11 787 (edustus) +358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)
|