Ykköskouvot

20.04.2008: Kouvot valmistautunut hyvin finaaliin

Kouvojen ja Hongan finaalisarja käynnistyy maanantaina Mansikka-aholla. Kouvot on päässyt keskittymään finaaleihin nyt noin viikon ajan. Päävalmentaja Jukka Toijalan mukaan joukkue on käyttänyt viikon akkujen lataamiseen sekä viimeisen iskun virittämisen.

- Alkuviikko käytettiin ToPo-sarjasta palautumiseen, ja sen jäkleen on hiottu omaa tekemistä, sekä katsottu pikku juttuja Honkaa silmällä pitäen. Ei tässä mitään ihmeitä ole tehty - samoja juttuja kuin aikaisemminkin kaudella, Toijala kertoo.

Odottavan aika on pitkä, ja Toijala myöntää että alkavia finaaleita on jo odotettu joukkueessa jonkin aikaa.

- Ei tähän aikaan vuodesta enää kukaan halua vaan harjoitella - jokainen haluaa otteluiden jo alkavan. Lataus on varmasti molemmilla joukkueilla kohdallaan, nyt onkin kyse siitä kumpi pystyy pitämään oman pelinsä kasassa.

Honka-leiristä on järjestelmällisesti heitetty suosikin paineet Pohjois-Kymenlaaksoon. Petteri Koposen peukalovamma aiheuttaa päänvaivaa Honka-leirissä, mutta Kouvot ei Koposen pelaamisella ole päätään vaivannut.

- Petteri varmaan pelaa jos kokee olevansa pelikunnossa. Meidän on turha sitä pohtia - valmistaudumme niin että osaamme pelata myös Petteriä vastaan. Emme myöskään suostu ottamaan ennakkoon paineita - minun mielestäni tässä otteluparissa ei ole suosikkeja, mutta parempi varmasti selviää viimeistääkin viiden ottelun kuluttua, Toijala toteaa. 

Kaikki on siis valmista ja finaalit voivat alkaa. Kolmella voitolla Suomen mestariksi. Mestari on selvillä viimeistään tiistaina 29.4. jolloin pelataan mahdollinen viides finaali Kouvolassa. Homma polkaistaan käyntiin maanantaina Mansikka-aholla kello 18.30.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN KOUVOJA MESTARUUSJAHDISSA!! 

 

 



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
1830 01 02 03 04 05 06
1907 08 09 10 11 12 13
2014 15 16 17 18 19 20
2121 22 23 24 25 26 27
2228 29 30 31 01 02 03
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)