Harrasteuutiset

24.01.2011: Harmaa Karhut kaatoi toistamiseen SeKoLaKon

Lähtökohdat viikonloppuna pelattuun 35 -vuotiaiden miesten SM-sarjaotteluun olivat isäntien kannalta haastavat, koska molemmat pelintekijät - Mikko Sydänmaanlakka (junioriturnauksessa valmentajana) ja Juha Vesala (odottaa polvileikkausta) - olivat poissa. Kun kuumetauti ja vastaavat syyt oli verottanut joukkueen rivejä muutenkin, löytyi Kouvojen penkiltä seitsemän harmaantunutta soturia uudet pelipaidat päällä (kiitokset tukijoille: OK-Auto/Toyota, Veljekset Laakkonen/Subaru ja Pub Old Tom) ja valmentajana polvikierukkaleikkausta odottava Juha Veala. Onneksi vastustajalta ei löytynyt penkiltä yhtään enempää porukkaa ja kun heilläkin näytti kilometrit myös painavan jaloissa, saatiin ottelusta molemmille sopivan tempoinen.
Isännät pyörittelivät palloa mukavasti mieheltä miehelle pahemman prässin puuttuessa ja näin heittopaikkoja aukesi varsinkin joukkueen tarkka-ampujalle Lauri Kyöstilälle 26 pisteen edestä. Joukkueen kuopus Niko Wass näytti ajotaitojaan ja asennettaan 21 pisteen edestä ja kun kaikki pöytäkirjaan merkityt isännät onnistuivat korinteossa, ei entisen maajoukkuepelurin, nykyisen Lahden urheilutoimenjohtajan Tommi Lankin 30 pistettäkään saanut Harmaa Karhuja menettämään pasmojaan. Ottelu oli koko ajan hienoista isäntien hallintaa, erät 22-15, 15-12, 24-24 ja 20-16) ja näin ollen tulostaululla komeili loppulukemat 81-67 kotijoukkueen kunniaksi Timo Kyöstilän niitattua viimeisellä sekuntilla vielä kolmonen pussin pohjallle..
Pistemiehet:
Harmaa Karhut: Lauri Kyöstilä 26, Niko Wass 21, Tomi Hautala 12, Jari Hautala 8, Timo Kyöstilä 7, Tomi Lemola 5 ja Jukka Kyöstilä 2.

Joukkueen seuraava taisto on lauantaina 5.2. näillä näkymin klo 15.30 alkaen (lentopallo-ottelu sitä ennen) kun Kouvolaan saapuu sarjaa tappioton FC Passe Helsingistä. Ottelupaikka Lyseon lukion liikuntahalli.



Takaisin
Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
1830 01 02 03 04 05 06
1907 08 09 10 11 12 13
2014 15 16 17 18 19 20
2121 22 23 24 25 26 27
2228 29 30 31 01 02 03
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)