Historia

Ohessa pientä tarkastelua Kouvojen SM-sarjataipaleesta vuosien varrelta

Kausi 1993-1994

Kouvojen historian ensimmäinen SM-kausi. Jenkkinä aloittaa 207 senttinen Brent Dabbs. Kouvojen ensimmäinen voitto tulee kauden toisessa ja samalla ensimmäisessä kotiottelussa, jossa Kouvot kaataa Hongan. Syyskausi etenee mukavasti, ja Kouvot porskuttaa sarjassa keskivaiheilla. Vieraissa pelit eivät kulje koko kauden aikana, sillä lopulliseksi saldoksi jää yksi vaivainen vierasvoitto Turusta.

Dabbs sairastuu joululoman jälkeen, ja diaknoosi, sydänlihaksen tulehdus ei anna vaihtoehtoja. Kouvoja vahvistaa loppukauden Kenny Turner, joka on todella kelpo pelimies. Turnerin johdolla Kouvot selviää viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin.

KTP on pudotuspeleissä liian kova ja selviää jatkoon voitoin 3-1. KTP voittaa lopulta koko sarjan mestaruuden. Mikko Sydänmaanlakka palkitaan kauden päätteeksi vuoden tulokkaana.

Kausi 1994-1995

Toinen kausi ja kovat piipussa heti alussa. Uusina Kouvot-kasvoina ovat mukana Sami Laaksonen ja uudet amerikkalaisvahvistukset John Taylor ja Bill Gillis. Kouvot pelaa vakuuttavasti harjoitusotteluissa, ja joukkue nostetaan ennakkosuosikkien joukkoon.

Kausi lähtee liikkeelle hienosti ja Kouvot keikkuu sarjan kärjessä. Kouvot selviytyy myös Pohjois-Euroopan liigan lopputurnaukseen. Norrköpingissä järjestetyssä turnauksessa Kouvot kaataa ensin isäntäjoukkueen ja kaataa finaalissa Liettuan Kelinkasin täysin suvereenisti. Kouvot on siis Pohjois-Euroopan seurajoukkueiden ykkönen!!

Kotoinen sarja sujuu myös keväällä hienosti. Kouvot menee pudotuspeleihin kakkossijalta ja ensimmäisellä kierroksella vastassa on FoKoPo. Värikkäiden vaiheiden jälkeen FoKoPo kaatuu voitoin 3-1, ja edessä on sarjan DREAM TEAM: useiden maajoukkuepelaajien värittämä Honka. Honka laittaa Kouvot todelliseen testiin. Kouvot voittaa ensimmäisen ottelun, mutta Honka vie seuraavat kaksi ja finaalipaikka on katkolla Mankkaalla neljännessä ottelussa. Kouvot tulee otteluun todella kovalla sykkeellä ja kaataa loukkaantumisista kärsivän Hongan lopulta murskalukemin. Ratkaisu siirtyy viidenteen otteluun Mansikka-aholle.
Viides ottelu ja liki 2000 katsojaa todisttaa kouvolalaista palloiluhistoriaa. Kouvot kaataa Hongan yli kymmenellä pisteellä ja menee finaaliin Uudenkaupungin Korihaita vastaan.

Ensimmäinen ottelu Mansikka-aholla on todellista korijuhlaa. Korihait mättää reilut 100 pistettä ja hakee finaalisarjan avausvoiton. Kouvot sisuuntuu avaustappiosta ja kääntää sarjan päälaelleen hakemalla tasoituksen Uudestakaupungista.
Kolmas ottelu Kouvolassa on huikea. Paikalla liki 2400 ihmistä, joista suurin osa ei varmaan näe ottelusta juuri mitään. Itse ottelu on dramaattinen. Värikkäiden vaiheiden jälkeen ottelu menee jatkoajalle. Jatkoajalla Kouvot ei anna armoa. Jukka Toijala ja John Taylor heittävät Korihait kumoon ja mestaruus on yhden voiton päässä. Tunnelma neljännessä finaalissa on Kouvojen kannalta suorastaan taivaassa. Paikalla Uudessakaupungissa on parisataa Kouvojen kannattajaa, jotka pitävät yllä infernaalista meteliä. Hyvin latautunut Kouvot pääsee peliin mukaan heti ottelun alussa. Onnistumisia tulee sekä läheltä (Gillis) että kaukaa (Taylor, Sydänmaanlakka, Hautala ja Toijala).

Korihait ei kuitenkaan luovuta, vaan hailauma kirii ottelun miltei tasoihin kun aikaa on jäljellä pari minuuttia. Pari onnistunutta puolustusta sekä Gillisin muutama kova donkki päättää pyristelyn ja KOUVOT ON SUOMEN MESTARI vm 1995. Kouvot noteerataan jo Pohjois-Kymenlaakson ulkopuolella ja seura ottaa suuria harppauksia sekä edustus- että junioripuolella. 

Kausi 1995-1996

Mestaruuden jälkeinen kausi on hankala. John Taylor palaa Kouvolaan ja on hyvässä kunnossa. Toinen vahvistus Brian Hayden ei kuitenkaan pysty täyttämään Gillisin suuria saappaita. Suurin takaisku tapahtuu kuitenkin Israelissa, jossa Kouvot pelaa Eurooppa cupin toista osaottelua Maccabi Ramat Gania vastaan. Ensimmäisen osan Kouvot voitti kotona kymmenellä pisteellä, mutta Israelin helteessä joukkue kypsyy ennen aikojaan ja cupista tulee noutaja. Cupista putoaminen ei ole katastrofi, mutta Sydänmaanlakan Mikko murtaa ottelun lopulla jalkapöytänsä ja mies on käytännössä sivussa koko kauden. Kouvot pelaa sarjassa ailahtelevasti ja vaikeudet heijastuvat Brian Haydeniin. Hayden korvataan joulutauolla Anthony Watsoniin, joka on huomattavasti kovempi korintekijä.

Kouvot on lopulta runkosarjan kahdeksas, ja kohtaa pudotuspelien avauksessa ToPon. ToPo ei anna Kouvoille armoa, vaan runnoo väkisin jatkoon voitoin 3-0. ToPo rallattelee lopulta aina mestariksi asti. Kouvoille kausi on hienoinen pettymys mestaruuden jäljiltä.

Kausi 1996-1997

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Risto Piipari väistyy valmentajan pallilta ja tilalle tulee Forssassa kannuksensa hankkinut Timo Nieminen. Pasi Riihelä muuttaa Kouvoihin Nokialta ja uusina vahvistuksina ovat Andre Tate ja Troy Smith. Kouvot aloittaa kautensa vahvasti ja pelaa vauhdikasta ja näyttävää hyökkäyspään korista. Joukkue kiikkuu sarjan kärkipäässä ja taistelee pudotuspelien kotiedusta. Joululoman tienoilla toisen vahvistuksemme Andre Taten panos joukkueelle ei kuitenkaan enää riitä, ja uusi mies Marcus Grant saapuu apuun. Marcus osoittautuu kaikin puolin joukkueelle sopivaksi vahvistukseksi ja Kouvot selviytyy pudotuspelihin helposti.

Puolivälierissä putoaa Korihait lähes näytöstyyliin, eikä Honkakaan pysty vastaamaan Kouvojen kaukoheittovoimaan. Finaalissa vastaan tulee ToPo.
Kouvot taistelee etenkin kotiottelussa mutta ToPo on todella vahva ja voittaa mestaruuden puhtaasti 3-0. Kouvoilta hyvä kausi ja palkinnoksi hopeamitali.

Kausi 1997-1998

Risto Piiparin sapattivuosi on takana ja mies taas täynnä virtaa Kouvojen penkillä. Kouvot on taas kerran muuttunut. Sami Laaksonen on lähtenyt Ruotsiin ja uusina kasvoina Kouvoissa nähdään KTP-ikoni Pertti Marttila sekä vahvistukset Anthony Winburn ja Leon Derricks.

Kouvot pelaa vahvan syyskauden ja syyskausi huipentuu Helsingin jäähallissa pelattavaan Suomen Cupin finaaliin Kouvot-ToPo. Kouvoilla on kalavelkoja parilta viime kaudelta maksettavanaan, ja lataus finaaliin on kova. Pertti Marttila hajottaa dramaattisesti polvensa vain muutamia minuutteja ennen ottelun alkua ja Kouvot lähtee ristiriitaisin tuntein finaaliin.

Finaali on tiukkaa vääntöä. ToPo on ottelun lopussa niukasti parempi ja voittaa cupin neljän pisteen erolla. Kevätkaudeksi jää siis nälkää. Kouvot hankkii Marttilan tilalle Jonathan Mooren joka palaa joulutauolla Portugalista Suomeen. Pari viikkoa tästä ja Sami Laaksonenkin liittyy joukkueen vahvuuteen. Kasassa on hyvä vahva ryhmä. Kouvot etenee helposti runkosarjan kakkoseksi ja pudottaa pleijariavauksessa HNMKY:n kesälomille. Välierissä vastassa jälleen Honka jolle Kouvoista tuntuu tulevan ylitsepääsemätön juttu. Kouvot sahaa Hongan jälleen pinoon ja menee finaaliin ToPoa vastaan.

Jos on Kouvot Hongalle mahdoton tehtävä, tuntuu ToPo olevan sitä Kouvoille. ToPo jyrää taas mestariksi ja kaataa Kouvot edellisen vuoden tapaan puhtaasti 3-0. Viimeistä finaalia Hartwall Areenalla todistaa liki 7000 katsojaa. Kouvoille siis toinen peräkkäinen hopea.

Kausi 1998-1999

Kausi lähtee liikkeelle taas uudesta lähtökohdista. Jukka Toijala on lähtenyt Belgiaan, ja Mikko Sydänmaanlakka on tervehtynyt lopullisesti jalkavaivoistaan. Uusia kasvoja ovat Anthony Allison, takaisin Kouvoihin palaava Bill Gillis sekä Phill Jones, Uuden Seelannin maajoukkuemies, ratkaisija vailla vertaa! Kouvot on jälleen vahva syyskaudella, ja jyrää itsensä myös Suomen Cupin lopputurnaukseen. Vähän ennen lopputurnausta Jukka palaa Belgiasta ja liittyy joukkueen vahvuuteen. Mansikka-aholla pelattavassa cupin huipentumassa Kouvot kukistaa välierissä niukasti Pyrbasketin ja menee finaallin jossa vastassa on, kuinkas muutenkaan, ToPo. Vähäkorinen finaali ratkeaa Kouvoille ja näin seuran historian ensimmäinen Cup-mestaruus näkee päivänvalonsa.
Kevät sujuu Kouvoilta hyvin ja joukkue sijoittuu runkosarjassa kakkoseksi Turun Piilosetin jälkeen. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella joukkue saa lisää revanssia, kun ToPo kaatuu puolivälierissä 3-1. Välierissä vastaan tulee hyvän kevään pelannut Äänekosken Huima. Huima taistelee, muttei kuitenkaan voi Kouvoille mitään ja Kouvot finaaliin Honkaa vastaan voitoin 3-1.

Finaalissa Kouvot hakee kotiedun heti ensimmäisessä ottelussa Länsi-Auto Areenalta voittamalla Hongan suhteellisen vaivattomasti. Kouvot voittaa myös kotona ja mestaruus on katkolla ensimmäisen kerran Espoossa. Honka ja Sherman Hamilton kuitenkin taistelevat ja ratkaisu siirtyy seuraaviin otteluihin. Mansikka-aholla on tunnelma katossa neljännessä finaalissa. Kouvot on jo karata, mutta Roope Mäkelä tuo miltei yksin Hongan mukaan taisteluun. Ottelun ratkaisu on kouvolalaista palloiluhistoriaa. Phill Jones heittää ratkaisevan kolmen pisteen korin vain sekuntteja ennen ottelun päättymistä ja voitonjuhlat ovat valmiit. Kouvoille seuran historian toinen mestaruus!! 

Kausi 1999-2000

Toisen mestaruuden jälkeinen kausi on varmasti yksi Kouvojen historian sekavimmista. Joukkueessa tapahtui paljon muutoksia, kokeneita pelaajia siirtyi pois tai lopetti (Sami Laaksonen, Mikko Sydänmaanlakka, Antti Hermonen) ja samassa rytäkässä vaihtui valmentaja. Uusi-vanha valmentaja Timo Nieminen sai käsiinsä varsin suuressa murroksessa olevan Kouvot.

Alku näytti vielä ihan lupaavalta, kun Daron Jenkinsin sekä etenkin Chris Sneedin vahvistama Kouvot pystyi pelaamaan sekä kotimaisessa sarjassa, että Korac cupissa hyviä pelejä. Sneed kuitenkin häipyi joukkueesta varsin pian, eikä paluun Kouvoihiin tehnyt Troy Smith ollut enää siinä kunnossa kuin aiemmin.
Kouvot ajautui pieneen tappiokierteeseen. Joukkue sai kuitenkin mieluisen joululahjan kun Roger Jansson (Jösse) liittyi joulutauolla riveihin. Pahimmat myrskyt olivat kuitenkin vielä edessä. Daron ja Troy tappelivat kaupungilla ja heidät erotettiin. Uusien miesten hankkiminen oli hankalaa. Pari vahvistusta kävi kääntymässä, mutta lopulliseen kokoonpanoon mahtui Todd Burgan sekä Javan Goodman. Kouvot selviytyi huikealla loppukirillä lopulta sarjassa viidenneksi ja pudotuspeleihn asettui vastaan jälleen tuttu ToPo.

Kouvot kävi ToPon kanssa todella tiukan väänön, mutta joutui toteamaan ToPon niukasti (3-2) paremmaksi, ja niin Kouvojen kenties raskain kausi oli päätöksessä.

Kausi 2000-2001

Timo Niemisen johdolla muutokset Kouvoissa jatkuivat. Luottotakamies Jukka Toijala lähti opiskelujen perässä Joensuuhun pelaamaan 1.divisioonaa, ja joukkue nuorentui jälleen radikaalisti. Uusia kasvoja olivat mm. Jarno Nissinen, Timo Turunen, Antti Siimes sekä omista junioreista nostetut pelaajat kuten Tuomas Iisalo.

Joukkueessa oli selkeitä kasvukipuja, eikä homma ottanut luistaakseen oikein millään. Seurajohto teki historian ensimmäisen kerran päätöksen jolla se vapautti Timo Niemisen tehtävistään. Tilalle tuli Harri Mannonen, jonka käskytyksen alla pelasivat mm. Dion Edward, Phill Jones, Mario Lucas sekä Roger Lilljesköld (Jansson). Kouvot selvisi pudotuspeleihiin, mutta lähtö tuli ensimmäisellä kierroksella kun tuleva mestari lähetti Kouvot kesälaitumille.

Kausi 2001-2002

Harri Mannosen alaisuudesa joukkue harjoitteli todella vahvasti, mutta kohtasi takaiskuja jo ennen kuin kausi pääsi kunnolla vauhtiin. Jenkit Sanjay Adell ja Kenny Younger täyttivät hyvin ruutunsa, mutta ns. EU-vahvistusten osalla oli mukana huonoa tuuria. Urban Söderman olisi ollut mieluisa vahvistus, mutta hän palasi kotimaahansa ja päätti pitää taukoa koripallosta. Ranskalainen Stephane Dondon puolestaan loukkasi jalkansa niin pahasti ettei hänestä ollut pelimieheksi. Kouvojen EU-haku päättyi vasta tammikuussa kun Phill Jones siirtyi Hongasta Kouvoihin.

Ailahtelevasti pelannut Kouvot jäi kuitenkin seurahistorian ensimmäisen kerran ulos pudotuspeleistä, joka oli valtava pettymys niin joukkueelle kuin seurajohdollekin. Harri Mannosen ura Kouvojen peräsimessä jäi ainakin tällä erää reiluun yhteen kauteen.

Kausi 2002-2003

Kouvot valmistautuu kauteensa neljännen päävalmentajan Jouni Gröönroosin (ex-Pantterit) komennossa. Uutena kasvona Kouvoissa nähdään Ville Kaunisto sekä Jani Hiltunen. Kouvot pelaa Grönroosin alaisuudessa varsin vapaata koripalloa, joka sopii etenkin joukkueen ulkomaalaiskaksikolle, Vincent Thomasille sekä Antoni Wychelle. Ennen joulua ryhmään liittyy vielä Iiro Tenngren, jonka saapuminen sotkee pahasti Thomasin roolin joukkueessa. Kun vielä Wychelle ilmaantuu jalkavaivoja, on Kouvojen pakko pistää ulkolaisosasto jälleen kerran uusiksi.

Tällä kertaa Kouvoja lykästää. Joulun jälkeen maahan saapuvat Kouvoihin palaava Kenny Younger sekä KTP:ssa aiemmin pelannut Kenneth Price. Vaikka Tenngren häipyykin Kreikkaan ammattilaiseksi, saa Kouvot rivinsä kasaan ja nousee keväällä pudotuspeleihin. Kouvot kiusaa vahvasti Honkaa, joka etenee vahvemmalla materiaalilla kuitenkin eteenpäin voitoin 3-1.

Kausi 2003-2004

Uusi kausi ja jälleen kovia uudistuksia. Joukkueeseen tulevat uusina kasvoina Joensuusta palaava Jukka Toijala, KTP:sta Kouvoihin siirtyvä Anssi Kinnaslampi sekä Salosta Samu Kaaresvirta. Uusien sääntöjen myötä sallitaan enää yksi amerikkalaisvahvistus. Kouvot hankkii EU-pelaajaksi Luke Deanin jolla on myös Ruotsin passi. Amerikan avuksi saapuu 207 senttinen Micah Brand, jonka kanssa Kouvot pelaa vahvasti Hongan Opel Cupissa, kukistaen tyylikkäästi Viron A`le Coqin sekä Hongan. Vain turnauksen voittava Frankfurt Skyliners voittaa Kouvot vasta hyvän loppukirinsä ansiosta. Kouvot saa samalla vahvan ennakkosuosikin viitan harteilleen.

Homma ei kuitenkaan alkukaudesta luista. Micah Brandin otteet ailahtelevat ja hänet päätetään vaihtaa. Uutta miestä etsitään vähän aikaa, mutta sitten tärppää. Marcus Grant on tuskaillut loppukesästä selkänsä kanssa, mutta on nyt vapaana ja valmis kokeilemaan selkänsä kestävyyttä. Grantin selkä kestää ja Kouvojen pelihuumori palautuu alkukauden tasolle. Seuraava takaisku vaanii kuitenkin jo nurkan takana. Juuri ennen joulua pelataan Suomen Cupin loppuottelu. Kouvot joutuu peliin todella pahasti sairaana, sillä vain 3 pelaajaa on ennen ottelua harjoituksissa. KTP saa mestaruuden todella halvalla ja Kouvot joutuu pettymään.
Kevätkausi alkaa vahvasti. Kouvot nousee jo välilä tasaisen sarjan kärkeen. Peli kuitenkin aaltoilee ja Kouvot on pahasti sekaisin pari peliä ennen runkosarjan päätöstä. Loppukausi onkin sitten historiaa. Joukkue löytää itsensä ja pelihuumorinsa runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella ja tämän jälkeen ei joukkuetta pysäytä mikään.

Kouvot murhaa Lappeenrannan play-off avauksessa, ja seuraavaksi jyrän alle jää kotiedustaan huolimatta Honka. Finaalisarjassa Kouvot voittaa heti kaksi ottelua putkeen, mutta NamikaLahti taistelee pääsiäisenä itselleen jatkoaikaa. Pääsiäismaanantaina Kouvoja ei Mansikka-aholla pysäytä mikään. Joukkue pelaa hurmiossa ja vähintään yhtä hurmioitunut kotiyleisö pääsee juhlimaan sankareitaan. Kouvojen historian kolmas mestaruus tulee todella värikkään kauden jälkeen. 

Kausi 2004-2005

Mestaruuden jälkeinen kausi on ollut aina vaikea, eikä tämäkään kausi tuo poikkeusta. Joukkue säilyy periaatteessa hyvin kasassa Sveitsiin siirtyvää Ville Kaunistoa lukuunottamtta. Muutoksia tulee myös ulkolaisrintamalla Luke Dean palaa, ja hänen lisäkseen joukkueessa on toinenkin EU-vahvistus: Paul Jesinskis. Amerikkalaispelaajana joukkueeseen liittyy Jermaine Dearman sekä Kevin Netter. Netterin taidot eivät kuitenkaan vakuuta valmennusjohtoa, joten hän saa lähteä. Kouvot lähtee kauteen yhdellä amarikkalaisvahvistuksella.

Suurin takaisku tulee kun Jukka Toijalan lonkassa todetaan rasitusmurtuma. Joukkue joutuu aloittamaan kautensa ilman kippariaan. Kouvot pelailee alkukauden jälleen kerran ailahdellen. Joukkue kiikkuu pudotuspeliviivan liepeillä joka ei tyydytä ketään. Lopulliseksi kokoonpano päivittyy Ricky Pricen liittyessä joukkueeseen tammikuun lopussa. Kouvot kirii vielä pudotuspeliviivan tuntumaan, mutta ratkaisu jää viimeiseen vierasotteluun Joensuun Katajaa vastaan.

VIimeinen peli kuvastaa hyvin Kouvojen kautta. Kouvot johtaa ottelua yli kymmenellä pisteellä ja vielä viimeisellä minuutilla kuudella pisteellä, mutta Kataja kirii rinnalle ja loppusekunneilla ohi. Karvas pisteen tappio tarkoittaa sitä että Kouvojen kausi päättyy runkosarjaan. Kauden jälkeen joukkueessa lakaisee jälleen iso luuta: valmentaja Jouni Grönroos siirtyy KTP:hen kuten myös Anssi Kinnaslampi. Jarno Nissinen puolestaan matkaa Porvoon Tarmoon. Paluumuuttajina Kouvolaan tulevat Petri Jaakkola sekä Sami Laaksonen. 

Kausi 2005-2006

Uutena valmentajana Kouvoissa aloittaa nuori Anton Mirolybov. Petri Jaakkola ja Sami Laaksonen palaavat Kouvot-paitaan Joensuusta. lupaava nuori Eero Levä tulee Kouvoihin ja Vekaranjärvelle suorittamaan varusmiespalvelustaan, ja vahvistuspuolella nähdään uusia naamoja. EU-pelaaja Mark Sweet siirtyy Kouvoihin Porvoon Tarmosta, ja uusi jenkkikaksikko on järkälemäinen Jason Miller ja todella monipuolinen John Allen. Kippari Jukka Toijalan lonkkavaivat jatkuvat ja lisäksi mies pyöräyttää nilkkansa juuri kauden kynnyksellä.
Kouvot aloittaa sarjan kohtuullisesti, mutta seurajohto ei ole silti tyytyväinen joukkueen ilmeeseen ja peliesityksiin. Kouvot päättää irtisanoa Anton Mirolybovin ja peräsimeen palaa tuttu mies Kotkasta: Risto Piipari.
Syyskausi Kouvolassa on kuitenkin suhteellisen synkkä. Jukka Toijalan lonkkavaivat estävät täysipainoisen harjoittelun ja Jason Miller loukkaa pahasti polvensa Honka-ottelussa. Millerin kausi päättyy valitettavaan vammaan. Myös Toijala kypsyy jatkuvaan kipuun ja särkyyn, ja tekee kovan päätösen lopettaa uransa. Toijalan viimeinen ottelu Mansikka-aholla ToPoa vastaan on hieno: Kouvot voittaa ja seremoniat ovat upeat. Toijala pelaa vielä viimeisen ottelunsa Turussa ennen kuin vetäytyy korisparketeilta ja siirtyy valmennusportaaseen yhdessä Piiparin ja Mäkelän kanssa. Kouvoilla on edessä kahden pelaajan etsiminen ja juuri ennen siirtorajan umpeutumista Kouvot solmii sopimukset takamies David Bellin ja gambialaisen korinaluspelaaja Pierre Jallowin kanssa.

Joulutauon jälkeen Kouvot löytää hyvän vireen ja Bell vakuuttaa otteillaan. Bell ja Allen ovat hyvässä tikissä ja nostavat Kouvoja sarjataulukossa kohti kärkeä. Valitettavasti murheet eivät ole loppuneet. Bell loukkaa nilkkansa Honka-ottelussa ja on sivussa koko runkosarjan lopun. Kouvot sijoittuu runkosarjassa lopulta viidenneksi ja kohtaa puolivälierissä Namika Lahden. Lahti sarjasta tulee odotetun kiihkeä ja dramaattinen. Molemmat joukkueet voittavat ensimmäiset ottelunsa kotonaan ja sarja on 1-1. Kouvojen epäonni ei vaan tällä kaudella ota loppuakseen. Kolmannen ottelun alkuverryttelyssä Mark Sweet loukkaa itsensä ja liittyy toipilaiden joukkoon yhdessä Jussi Saarelan ja Samu Kaaresvirran kanssa. Kouvot taistelee huikeasti ja johtaa kolmatta ottelua parhaimmillaan miltei 20 pistettä, mutta sitten iskee väsy ja Lahti kirii rinnalle ja ohi. Neljännessä ottelussa Mansikka-aholla Kouvot parsii kaikki kynnelle kykenevät parketille, mutta vaikka taistelu on armotonta ei Kouvot pysty estämään Lahden jatkoonmenoa. Lahti jatkaa välieriin voitoin 3-1, ja Kouvot siirtyy kesälaitumille parantelemaan vaivojaan.
Kauden jälkeen tehdään jälleen muutoksia. Piipari astuu syrjään valmennuspostilta, ja puikkoihin astuvat Kouvot-kasvatit Toijala ja Mäkelä. John Allen, David Bell ja kesken kauden loukkaantunut Jason Miller pääsevät mukavasti urallaan eteenpäin ja siirtyvät pelaamaan kovempiiin sarjoihin. Mark Sweet puolestaan lopettaa koripallouransa.



 

YHTEISTYÖSSÄ

 

    

Tapahtumakalenteri

VkMaTiKeToPeLaSu
0530 31 01 02 03 04 05
0606 07 08 09 10 11 12
0713 14 15 16 17 18 19
0820 21 22 23 24 25 26
0927 28 29 01 02 03 04
YkkösKouvot
KoriKouvot
JunioriKouvot
HarrasteKouvot

Yhteystiedot

Kouvot ry

Käyntiosoite;

Puhjontie 17

45720 Kouvola, Finland

---------------------------

Postiosoite;

PL 123

45101 Kouvola

Finland

 

+358 5 37 11 787 (edustus)

+358 5 37 11 737 (juniorit/harraste)